MITÄ MUUSIN ALTA LÖYTYY? CHILI CON CARNE; maidoton sekä gluteeniton



Miltä kuulostaisi näin kesän jälkeen uunissa haudutetut uuniruuat? Ne vahvemmin maustetut lihapadat, joista tulee ihana tuoksu koko kotiin. Lihapadat, joiden pinnalla kiiltää oliiviöljy ja joissa kurkkivat vihreät yrtit mureiden lihapalojen joukossa. 

Meidän ehdoton pakkaspäivän ruokasuosikkimme on punaviinipohjainen lihapata, jossa on paljon pikkusipuleita, pikkuporkkanoita sekä kourallinen tuoretta persilijaa. 
Mutta eilen ei ollut vielä tuon padan aika. Odotellaan sittenkin niitä pakkaspäiviä ja ulkoilua. Eilen meillä syötiin chili con carnea muusipedin alta. 




Alkuvalmisteluissa on kaksi erillistä ohjetta: maidoton perunamuusi sekä chili con carne. 


Chili con carne & muusi uunissa


Neljälle

Maidoton muusi 

1kg jauhoisia perunoita (Rosamunda)
Keitinvesi. Perunat just piiloon.
1tl suolaa
1dl manteli-tai soijamaitoa
100g Sinistä Keijua

1. Kuori perunat.
2. Lisää ne kiehuvaan veteen ja kiehauta ne kypsiksi. (Tässä vaiheessa on aikaa valmistaa chili con carne).
3. Ota keitinvettä 1dl talteen. Kaada loput keitinvedet pois.
4. Soseuta perunat muusinuijalla perunasoseeksi.
5. Kiehauta 1dl mantelimaitoa ja 1dl keitinvettä keskenään. Sulata margariini joukkoon.





Chili con carne


600g naudan 17% jauhelihaa
2 sipulia (ja varret myös)
1 pieni pilkottu suippopaprika
1-2 valkosipulin kynttä (tai  2tl jauhe)
Oliiviöljyä paistamiseen
1tl mustapippuria
1/2tl karkeaa pöytäsuolaa
1 lihaliemikuutio (gluteeniton)
2tl paprikajauhetta
1tl chilijauhetta/chilirouhetta
1 tölkki Kidney-papuja suolaliemessä
1 tölkki pastakastiketta (basilika)
1/2dl oliiviöljyä
1dl vettä
3rkl siirappia
1rkl aitoa kaakaojauhetta, makeuttamatonta

1. Ruskista jauheliha tilkassa oliiviöljyä.
2. Lisää joukkoon pilkotut sipulit sekä paprikat. Paista, kunnes sipulit hiukan pehnevät.
3. Lisää paistinpannulle loput aineet, sekoita hyvin ja anna hautua parin minuutin ajan.
4. Laita uunivuuan pohjalle chili con carne ja sen päälle varovaisesti perunasose.
5. Hauduta ruokaa uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes muusi saa pintaansa kauniin värin. Tarjoa ruoka vaikkapa suolakurkun sekä punajuuren kanssa. 



P.S. Maistuisi vielä paremmalta seuraavana päivänä :) mutta kaikki meni jo :(

Reeta






Kommentit

Suositut postaukset