kotiliesi

lauantai 23. joulukuuta 2017

UUTTA KOTIA KOHDEN; postaussarja pienen perheen muutoista, tulevasta, suunnitelmista sekä toteutuksista muuton kynnyksellä.



Hei, ylläpidän kahta blogia. Tätä ruokablogiani sekä lifestyle-blogiani nimellä Reeta Kolkkala. Joskus ajattelin yhdistää nämä kaksi blogiani, mutta kyllä ruokaohjeet pysyvät selvemmin kasassa omine postauksineen. Silloin tällöin voin tehdä näitä poikkeuksia, kuten tässäkin nyt :)

 "Kotia kohden" on meidän pienen perheen rohkea sekä meillekin yllättävä hyppy uuteen elämänjaksoon. Tämä taitaa taas kuvastaa hyvin tässä hetkessä-elämistämme tai paremminkin sitä, että vastaan tulevat asiat on vaan otettava vastaan. Kaikkea vaan tapahtuu yllättäen. En tiedä vielä, oliko tämä hyvä juttu vai ei. Ainakin nyt on huojentuneempi olo.



Ajattelin kirjoitella reetakolkkala-blogiini (reetakolkkala.blogspot.com) aina silloin tällöin kuulumisia "kotia kohden" -projektistamme. Miettiessäni sopivaa otsikkoa muuttojemme vaiheista, oli ainoa toiveeni ideoida seesteinen nimi. "Kotia kohden" on juuri kaiken kertova. Näissä postauksissani siis kerron, mitä meille kuuluu, missä menemme sekä millaiseen kotiin lopulta asetumme? 
Ja kyllä joo, jännittää vähän itseänikin.

Rohkeus palkitsee



Me asumme kyllä nyt vielä hetken unelmakodissamme. Kodissa, joka minusta on valoisa, avara sekä aivan täydellisellä paikalla metsän laidalla sekä pururadan vieressä. Tämä koti rakennettiin meille kymmenisen vuotta sitten ja olemme viihtyneet erinomaisesti täällä loistavien naapureiden ympäröimänä. 
Kodin sisällä sekä pihalla on minun näköistäni :) Olen saanut olla toive-ammatissani hortonomina ja kasvattaa pihastamme ikivihreän. Olen todellakin jättänyt tämän pihan täyteen omia sormenjälkiäni. Pihapuista ja pensaista muuten huomaa vuosien kulumisen. Mehän ollaan asuttu täällä jo ikuisuus, sillä etupihamme limokirsikkapuukin on jo taloa korkeampi.

Loppukesällä jouduin tekemään päätöksen kotini myymisestä. Pikku hiljaa sulattelin asiaa mielessäni ja juttelimme yhdessä poikani kanssa eri vaihtoehdoista. Minne suuntaan muutamme ja milloin olisi paras ajankohta?  Miksi pohdin lapseni kanssa muuttamispäätöksistä? Eikö se ole aikuisen päätös? Ei minusta, sillä halusin ottaa poikani mielipiteen sekä tuntemukset huomioon. En koe, että itselläni olisi oikeus muuttaa lapseni elämää radikaalisesti ilman keskusteluja. Toki lapsen ikä vaikuttaa tuollaisiin asioihin, mutta täällä asustaa jo sen verran vanha lapsi, että on jopa kasvattavaa keskustella yhdessä asioista. Oikeastaan muuttaminen koskettaa häntä varmasti enemmän kuin minua, sillä hänelle on muodostunut lapsuuden kodin ympärille kaveri- sekä kotiverkosto.

Nyt olemme jo siinä vaiheessa, että kotimme asuntoesittelyt on pidetty ja kodillemme on löytynyt uudet asukkaat. Ihanaa, kotimme saa uusia tuulia. 




Muuttamisrumba edessä. Miten sen saisi ilman pähkäilyjä ja uupumusta hoidettua?



Rauhallisuus. Tällä hetkellä se on ainoa mahdollisuus selviytyä projektista edes jollakin tavalla friskinä. On riittävästi aikaa purkaa, pakata, siivota, myydä sekä siirtää paikasta A paikkaan B. Siksi olenkin päättänyt viettää joka toinen päivä yhden tunnin varastossamme, jotta jokainen tavara menee oikeaan osoitteeseen. Tähän mennessä tavaroihin on onneksi tullut osoitteeksi joko kirpputori, kierrätyskeskus tai kaatopaikka.

Pari viikkoa sitten perjantaina makasin sängyssäni läppäri sylissäni. Kirjoitin ja lähetin erilaisia vuokrailmoituksia sekä anomuksia asumisoikeusasunnoista ympäri Turkua. Ei muuten ollut mikään helppo ja nopea juttu. Ja tosiaan, asioilla on tapana järjestyä, sillä siinä tunnin läppärityön jälkeen puhelin jo soi ja meille oli löytynyt lähes uusi, sopivan oloinen asunto. Aivan huikeaa. Kävimme vielä samana iltana katsomassa uutta kotiamme.

Uusi koti kattojen yllä. Huh!


Muutamme väliaikaisesti pienen pieneen kotiin. Minä, poikani ja koiramme asumme vuoden päivät ihanan valoisassa kerrostalokodissa kattojen yllä.
Nähtäväksi jää, miten sopeudumme 49 neliöön. Pysy linjoilla "Kotia kohden"-päivityksissäni :) niin tiedät miten tavarat ovat löytäneet paikkansa, onko pikkuneliöissä sopuisaa olla, tottuuko koira kerrostaloon, huimaako kattojen yllä ja onko elämä keskustassa erilaista kuin 'maalla'. Ja toki pikku hiljaa myös selviää, missä vietämme joulua 2018.

Kotimme päälle ilmestyi ajatuksissani sateenkaari. Auringon säteitä. 
Todellakin ansaittu.

Reeta





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti