kotiliesi

maanantai 29. tammikuuta 2018

TOMAATTINEN LIHAPULLAKEITTO; maidoton sekä gluteeniton

Eilispäivän lounasidea lähti liikkeelle vihannestiskin suloisen pienistä sekä värikkäistä minisuippopaprikoista. Vihannespussissa oli punaisia, keltaisia sekä oranssisia paprikoita, joiden ohi vaan ei pystynyt kävelemään :)




Iltapäivällä viipaloin paprikat lihapullakeittoon!

Lihapullat


400 g naudan paistijauhelihaa
2 rkl ketsuppia tai chiliketsuppia
1/2 tl suolaa
1 hienonnettu valkosipulin kynsi
1/3 tl maustepippuria
1/3 tl mustapippuria

1. Sekoita mausteet hyvin jauhelihan joukkoon.
2. Tee jauhelihasta tiiviitä,  pieniä lihapullia.
3. Paista lihapullat ruskeiksi paistinpannulla.
4. Laita paistetut lihapullat hetkeksi odottamaan, kunnes keiton muu osa on lähes valmista.




Keitto


2 dl pitkäjyväistä riisiä
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tetra (2dl) paseerattua tomaattia
1 tölkki valkoisia papuja tom.kastikkeessa
1/2 dl oliiviöljyä
1 sipuli
1/2 munakoisoa
tuoretta basilikaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl kuivattua rosmariinia
1/3 tl suolaa

1. Kiehauta vesi kattilassa.
2. Lisää riisi kiehuvan veden joukkoon. Keitä riisiä 10 minuuttia.
3. Lisää riisin joukkoon paseerattu tomaattisose, paputölkki, oliiviöljy sekä mausteet ja jatka keittämistä koko ajan sekoittaen.
4. Pilko munakoiso sekä sipuli. Kuullota ne paistinpannulla tilkassa öljyä.
5. Lisää kasvikset keiton joukkoon.
6. Lisää vettä tarvittaessa. 
7. Kun riisi on kypsynyt, lisää keiton joukkoon lihapullat.
8. Ripottele keiton pinnalle tuoretta basilikaa.




Päivän ajatus:


Lumisade sekä lämmin keitto kuuluvat mielestäni talvipäivään. Kun kokatessa kurkkaa välillä ikkunasta ulos ja näkee kauniin valkoisen maiseman, on ruuanlaitto vieläkin mukavampaa. Pienet jutut ympärillämme voivat ollakin just niitä ratkaisevia piristyksiä. Niihin pitää vain saada mieli mukaan. Omista asenteista ja ajatuksistamme ovat monet asiat kiinni. Kaikkea ei voi saada, joten ollaan tyytyväisiä siihen, mitä meillä itse kullakin on. Ja hei, ollaan myös tyytyväisiä toistemme hyvistä piirteistä!

Talvista tiistaita!



Reeta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti