kotiliesi

maanantai 4. kesäkuuta 2018

UUNIPERUNOITA KESKELLÄ KESÄÄ; jauhelihatäytteellä (M/G)

Meillä helposti kesäkuu sekä heinäkuu ovat uusien perunoiden aikaa. 
Nyt on jo keitetty useampina päivinä ruotsalaisia pottuja ja kotimaisiin siirrytään ihan pian. Lohi, uudet potut, silli sekä sipulivoikastike kuuluvat ehdottomasti meidän kesään. 

Tänään poikkesin polulta ja laitoin uuniin Rosamunda-uuniperunoita. 



UUNIPERUNAT


1-2 perunaa/ruokailija
2rkl öljyä
Suolaa

*Laita uuni 175 asteeseen.
*Pese perunat hyvin.
*Halkaise pituussuunnassa.
*Koverra ihan pikkuisen perunaa, jotta täyte pysyy paremmin perunan päällä.
*Voitele perunoiden pinta öljyllä.
*Asettele puolikkaat perunat uunipellille.
*Kypsennä uunissa noin 15-20 minuuttia. Riippuen perunoiden koosta. Kokeile haarukalla, kun perunat ovat pehmeitä.


400g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli
1/2 paprika
Tuoretta lehtipersilijaa
1dl vettä + 1/2 lihaliemikuutio
1 valkosipulin kynsi
1/3 tl sokeria/hunajaa
Mustapippuria
1/3 tl Cayennepippuria
1 tl Kuivattua basilikaa
Maidotonta juustoraastetta

*Ruskista jauheliha sekä silputtu valkosipuli että sipuli.
*Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon liemikuutio.
*Kaada lihaliemi pannulle jauhelihan joukkoon.
*Mausta jauheliha mausteilla, sokerilla/hunajalla, lehtipersijalla sekä paprikan palasilla.

*Ota perunat uunista ja laita jauhelihatäytettä perunaoiden päälle.
*Ripottele juustoraastetta.
*Paista uunissa vielä noin 5-10 minuuttia, kunnes juusto sulaa.


Jälleen kotiruokaa helpolla ohjeella.
Nautitaan tuulisesta päivästä!

Reeta







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti